|
Saara:
Näin omituisen unen. Minua käsitteli erittäin väkivaltaisesti mies, joka muistutti
enemmän luolamiestä, kuin homo sapiensia. Hän oli hyvin tumma, pitkä ja
voimakasrakenteinen.
Unessa hän yritti ikäänkuin saada minut rikki. Tunnelma oli painajaismainen enkä
kyennyt millään tavalla puolustautumaan. En muista tapahtumia tarkalleen, mutta heräsin
siinä kohdassa, kun hän oli nostanut minut jaloista roikkumaan pää alaspäin. Hän piti
minua jaloista kiinni toisella kädellä ja toisella kädellä hän yritti saada jalkojani
rikki jollakin kivellä tai muulla tylpällä, kovalla esineellä. Minusta tuntui, kuin
jalkojeni luut olisivat murentuneet ja saatoin nähdä nahan repeytyvän kantapäässäni.
Heräsin tähän. Minua pelotti heräämisen jälkeen vielä kauan. Tuntui, kuin se mies olisi
edelleen ollut vaanimassa jossakin asuntoni kerroksista.
Tulkintaehdotukseni mukaan unesi mies voisi olla jokin sinun piilotajuinen mieskuvasi,
joka saattaa edustaa sekä toivetta että pelkoa. Sadut ja tarinat kuvaavat hyvin sitä,
miten mies voi saada erilaisia muotoja. Usein se on sammakon muodossa, mutta myös karhu
esiintyy paljon. Yhdessä bulgarialaisessa sadussa se on sika. Tällaiset ´villit´
mieskuvat edustavat usein miehen seksuaalisia puolia. Ne saattavat tuntua rajuilta ja
villeiltä. Seksuaalisuus pelottaa, koska se vien mukanaan, siihen voi hukkua, menee
kyky hallita tilannetta.
Unessasi tähän viittaa myös se, että hän pyrkii rikkomaan jalkasi. Ihmisen
itsenäisyyden yksi kuva on kulkea omilla jaloillaan omia polkujaan. Rakastumisessa ja
seksuaalisissa kokemuksissa menee juuri itsekäs itsenäisyys. Ihminen löytää todellisen
itsensä toisessa. Itsekäs itsenäisyys, muista erilleen pyrkiminen on lapsen halua
itsenäistyä vanhemmistaan. Aikuisuus ja vastuullisuus löytää itsensä toisessa, toisen
kanssa olemisessa. Meissä kaikissa olevaa itselle kaikkea hamuavaa lasta pelottaa
aikuistuminen. Aikuinen on valmis lähtemään leikkiin myös miehessä pelottavien asioiden
kanssa. Aistillinen suhde toiseen mahdollistaa oman minuuden sellaistenkin puolten
kokemisen ja toteuttamisen, mistä ei voi olla tietoinen, mitä ei koskaan voi pukea
sanoiksi. Ihmisen olemisessa tällaisia vain koettavissa olevia, ei tiedostettavia
asioita on ainakin 90 prosenttia. Aistillinen rakkaus on suuri mahdollisuus. Tuo
mahdollisuus esiintyy ihmisessä usein eläimen hahmossa, koska se on olemassa vain
vaistonomaisesi, ´eläimellisesti´, luolamiesmäisesti.
Olavi
Tällä lomakkeella voit kirjoittaa kommmenttisi ja/tai unesi. Jos taas haluat henkilökohtaisen
tulkinnan jollekin tietylle unelle sitä varten löytyy unientulkinta palvelu.
Paluu Unitulkintoja -osioon
|