|
Helena68
Olen itse seuraillut uniani ja suhtautunut niihin "vakavasti jo vuosia. Aina ne eivät heti aukea tai
sitten viikkojen päästä tulee ahaa-elämys.
Näin muutama päivä sitten painajaisen, jossa ensin olin kadulla luomassa loskaista lunta. Huiskin lapiolla
loskat vailla mitään järjestelmällisyyttä. Yhtäkkiä olin täyden lumikolan kanssa katolla, jossa oli
kuorma-auto odottamassa kolani tyhjennystä. Mietin miten saisin painavan lumikolani tyhjennettyä lavalle.
Sain kolani tyhjennettyä kun auto oli kutistunut matalaksi ja nostin kolani ja kaadoin lumet siihen.
Olin edelleen katolla mutta kuorma-auto ja kola olivat kadonneet. Nuorin poikani (4v.) oli mukana ja
painajaiseni alkoi. Miten pääsisin poikani kanssa tikkaita pitkin turvallisesti alas. Pelkäsin todella kun
menin tikkaille ja otin poikani syliin ja lähdin kiipeämään alas tikkaita. Mutta uneni kelautui takaisin
lähtötilanteeseen, jossa olin poikani kanssa katolla miettien miten pääsen alas. Kolme kertaa unessa palasin
tikkaiden yläpäähän miettimään miten pääsen alas. Pelkäsin putomista ja sitä, että irrottaisin otteeni
pojastani ja hän putoaisi. Viimeisellä kerralla otteeni olikin lähes irtoamassa, koska poikani suhtautui
tilanteeseen leikkimielisesti ja toisaalta uhkarohkeasti. Hyppäsi huolettomasti syliini tajuamatta tilanteen
vaarallisuutta. Huhhuh, onneksi heräsin.
Unia voi yrittää avata aina mielleyhtymistä.
Satu ja tarinaperinteessä Lumikki, Lumikuningatar yms. teemat viittaavat viileisiin tunteisiin. Tunteet
voivat olla jäässä, kielletty tai torjuttu. Loskan huiskiminen eri suuntiin voi kertoa erilaisista
yrityksistä käsitellä tunteita. Ehkä olet nyt yrittänyt käsitellä tunteita tietoisuuden, ts. pään avulla,
mistä syystä mielleyhtymä vie sinut katolle, talon päällimmäiseen kerrokseen. Toisaalta auto voi viitata
varhaiseen lapsuuden kokemukseen, jolloin leikit autoilla tai tapahtumaan, jossa lapsesi leikkivät autoilla.
Jos kyse on ensin mainitusta yrityksestä käsitellä tunteita järjellä, ehkä teit havainnon, että tunteiden
käsittely viileällä järjellä on rankaa puuhaa. Asioita ja taakkoja on paljon. Tämä ehkä vei mielleyhtymän
kuorma-autoon. Tarvitaan kunnon kyyti niiden poistamiseen. Teit sitten jonkin oivalluksen, joka auttoi
toteamaan, että matalempikin auto = matalempikin profiili riittää asioiden käsittelyssä.
Unen jatko voi viitata siihen, että työstämäsi tunneasia asia liittyy lapsiisi tai omaan lapsuuteesi. Ehkä
pelkäät että lapset eivät tule pärjäämään sillä mallilla, jolla käsittelet asioita. Unen mukaan olisit
varsinkin nuorimman kanssa hakoteillä?
Usein se, tunne, millä kohtaamme tietyn ikäisiä lapsiamme vie mielleyhtymät omaan kokemukseen samassa iässä.
Jos on kyse tällaisesta mielleyhtymästä, sinun kannattaa selvittää, mitä sinulle tapahtui, kun olit
4-vuotias.
Mielenkiintoinen kohta on nuo kolme yritystä. Sanonnan mukaan kolmas toden sanoo. Kolme viittaa usein
henkilöön itseensä. Tarinoissa näyttää pitävän paikkansa, että yksi on minä yhdessä äidin kanssa, kaksi on
minä ja isä ja kolme, minä itsenäisenä.
Alastulemisen ongelma on meillä ihmisillä yleinen Yritämme lapsena päteä isän ja äidin silmissä saadaksemme
hyväksynnän, olemisen oikeuden. Tällä samalla hyvän esittämisen mallilla yritämme selvitä myös aikuisena.
Nostamme itsemme ylös, katolle(?) saadaksemme arvostusta. Kuitenkin aidoksi itseksi tuleminen edellyttää
alastuloa, omien heikkouksien tunnustamista ja hyväksymistä. Lapsi meissä pelkää, että minut hylätään, jos
osoittaudun huonoksi. Lapsella on ongelmaan kuitenkin myös ratkaisu - heittäytyä uhkarohkeaksi. Tähän ihminen
uskaltautuu, jos lapsuus on ollut riittävän turvallinen. Lapsi kokeilee luottamusta (=uskoaan) heittäytymällä
esimerkiksi juuri jostain korkealta isää tai äitiä kohti luottaen, että he ottavat kiinni.
Tästähän uskossa on kysymys. Aikanaan ihmiset hakivat luottamuksen uskonnon kautta. Nyt olemme ongelmissa,
kun kaikki perustat näyttävät sortuvan. Uskoon ei tarvita erilaisiin jumalakuviin uskomista, vaan kyse on
uskalluksesta elää. Usko on lepohetki yrittämisten keskellä, kuten näyttelijä Esko Salminen äskettäin
kiteytti asian tv-haastattelussa.
Olavi
Tällä lomakkeella voit kirjoittaa kommmenttisi ja/tai unesi. Jos taas haluat henkilökohtaisen
tulkinnan jollekin tietylle unelle sitä varten löytyy unientulkinta palvelu.
Paluu Unitulkintoja -osioon
|
|
| | | |
|